tiistai 2. toukokuuta 2017

Hyppy kohti tuntematonta vk 17

Hei!
 Kerron teille hieman tyypillisestä treeniviikostani. Aluksi kuitenkin esittelyt.
 Olen 23 vuotias 800 metrin juoksija Kannuksesta (entinen Kälviäläinen).

Olen aloittanut urheilu-urani pituushyppääjänä, mikä loppui vuonna 2013 pahaan loukkaantumiseen. Minulla todettiin ns. pinnelonkka, joka esti pituushypyn jatkamisen. Onneksi rakas valmentajani Jouni Kykyri, joka sattuu olemaan siskoni aviomies, otti minut lonkkavaivaisen, ilman minkäänlaista kuntoa olevan ex-pituushyppääjän hoiviinsa. Yhteistyömme on sujunut (minun itkupotkuraivokohtauksistani huolimatta)  hyvin. En todellakaan ole mikään normaali valmennettava lonkkavaivani takia, Jouni on joutunut soveltamaan, varsinkin alkuaikoina harjoitteissa todella paljon.

 Ei tämä kestävyysjuoksijan urakaan helpolla alkanut, kärsin koko viimevuoden viheliäisestä plantaarifaskiitista, eli jalkakalvon tulehduksesta. Siitäkin kuitenkin selvittiin ja pystyin juoksemaan viime kevään kisoissa suht. hyvin.

 Treenikausi on treenien kannalta kulkenut varsin mallikkaasti, olen saanut tehtyä kovia treenejä loistavassa seurassa HHteamin muiden urheilijoiden parissa. Tässä välissä on pakko kiittää treenikavereitani, olette minulle supertärkeitä ja henkireikiä. Tallissa on vallinnut harvinaisen hyvä tekemisen meininki, ja yhteistreenit antavat mahtavaa tsemppiä ja pientä  kilpailua tallilaisten välillä.
 Ainoata hässäkkää tähän vuoteen minulle on tuonut Kannukseen muutto, kun poikaystäväni alkoi jatkamaan kotitilaansa. Oli edessä maatilanemännän rooliin siirtyminen. Treenien lomassa elämääni kuuluu siis maatilan pyörittäminen poikaystäväni kanssa.

Nyt asiaan eli treenaamiseen. Viikkoni koostuu tällä hetkellä kolmesta reippaammasta juoksusta, tiistaisin pitempi vk harjoitus, torstaisin mäkivetoja ja lauantaisin (tappava) vauhtikestävyys harjoitus. Viikkoon sisältyy myös kaksi nopeus/voima päivää sekä kaksi pitempää lenkkiä. Kahden viikon välein on täysi lepopäivä.
 Viime viikko oli hieman erikoisempi, koska sunnuntaina oli Kälviällä juostavat maantieviestit. Ohjelma on tässä:

ma
al. tv 6 km
ip nopeusvoima hallilla, verr 3+2 km
    -10 min liikkuvuus, herättely
   - kuntopallon heitto 10x suorat vatsat, 10x vinot vatsat, 10x seisaalta seinään
    -rv 2x5x 50 kg, kyykky hyppyyn 5x5x 60 kg, penkille nousu 3x6x 30 kg
   - vastusvedot 3x kelkan kanssa
    -5x6 aitaa tasatassut, 3x6 aitaa vuorohypyt (n. 5 m väleillä)
    3x tasatassu hypyt portaissa, kahden portaan väleillä
    3x nopea-hiljaa-nopea -vedot n.60m

ti
pv. tv. reipas (4.20-4.30/km) 6km, verr. 3+2km
il. tv. kevyt 6 km

ke
LEPO

to
al. tv. 6 km
ip. mäki 5x300m + 5x 200m , verr. 3+2km

pe
kevyt 8km

la
al. tv. 6 km
ip herättelypuntti, verr. 4+2 km
Sama kuin maanantaina

su
al. 3 km
ip Maantieviestit 500m, verr. 3+2 km

Maantieviestit meni omalta osaltani hyvin, ennen kisoja en kokenut olevani valmis juoksemaan kovaa, mutta hyvän kirittäjän ansiosta olen tyytyväinen suoritukseen.



 Tämä viikko huipentuu sunnuntaina juostaviin Sm-maastoihin, joita jännitän jo nyt aivan valtavasti. Toivon kuitenkin pysyväni muiden perässä ja pyrkimään parhaaseen mahdolliseen tulokseen.

 Ja mites ne tavoitteet? No ensinnäkin olen treenannut kestäyysjuoksua todella vähän aikaa verrattuna kilpasisariin. Tie tulee olemaan pitkä ja kivinen, mutta aion nauttia urheilun tuomasta ilosta täysin siemauksin! Minulla on mahtava tukiverkosto ympärilläni niin urheilun, kuin muiden asioiden ohella, jotka tukevat hyvinä ja vaikeina hetkinä.
 Tämän vuoden tavoitteet laadin Päivin kanssa jo viime keväänä : Ehjänä, terveenä, Kalevan kisoihin.

-Kaisa
       

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti